torstai 10. syyskuuta 2015

Kuollut blogi

Tälle blogille on tapahtunut juuri se, mitä blogille ei ikinä pitäisi tapahtua. Se on lakannut päivittymästä, ilman mitään selityksiä. Inhoan kun niin käy. Ja täällä niin on käynyt omalle blogilleni. Kertakaikkisen epäkohteliasta ja epäammattimaista käytöstä.

Mitä sitten tapahtui? Se perinteinen, eli aika ei kertakaikkisesti riittänyt kaikkeen. Töissä paljon töitä, opinnoissa paljon päntättävää. Kaiken sen keskellä oli vain suojeltava itseä ja unohdettava osa ihan mielenkiintoisistakin puuhista. 

En vielä osaa sanoa, onko tämä blogi kokenut pysyvän kuoleman, vai vain jonkinlaisen välikuoleman. Sormet hieman syyhyäisivät alkaa kirjoittaa ja siten prosessoida viime vuosina koettua ja luettua. Juuri nyt ei kuitenkaan taida olla sen aika.

Jätän tämän blogin nyt kuitenkin tänne näkyviin, vaikka loppua kohdin hidastunut kirjoitustahti ja hiljainen kuolema ammattilaista vähän nolottavatkin. Tänne näyttäisi kuitenkin edelleen löytävän ihmisiä ja ehkä näistä teksteistä vielä on hyötyä jollekin.