maanantai 28. toukokuuta 2012

Nyt loppui pänttääminen!

...Ainakin tämän kevään osalta. Jatkosta päättävät Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksen opiskelijavalintoja tekevät tahot. Osallistuin tänään siis suoritettujen yliopisto-opintojen perusteella hakevien kasvatustieteen valintakokeeseen.

Olinkin jo unohtanut sen, miltä tuntuu kun kaikki tieto katoaa päästä sillä samaisella hetkellä kun näkee koekysymykset. Jännä tunne! Onneksi sain kuitenkin nollattua jännityksen ja aivotkin alkoivat lopulta toimia.

Koe sisälsi neljä esseekysymystä, joten rankin kokemus taisi kuitenkin olla kirjoittaa KÄSIN neljä tuntia putkeen. Ei ole meinaan aivan hetkeen tarvinnut sitäkään tehdä.

Mielestäni koe meni ihan hyvin ja uskoisin pääseväni opiskelemaan. Niin luottavainen en kuitenkaan ole, ettenkö odottaisi malttamattomana 10.7. julkaistavia tuloksia. Mutta nyt ei mietitä sitä, vaan uppoudutaan yli kuukauden tauon jälkeen kaunokirjallisuuden kiehtovaan maailmaan (kirjaksi valikoitui tällä kertaa Lontoon työmatkalla ostettu Jodi Picoultin Change of Heart).

perjantai 25. toukokuuta 2012

QR-koodilla käsiksi materiaaliin

QR-koodi blogin etusivulle.
Keskustelimme InnoOmnia-vierailulla runsaasti QR-koodien käytöstä.

Mutta mikä oikeastaan on QR-koodi? QR-koodi on viivakoodi, joka on luettavissa esimerkiksi mobiililaitteiden kameran ja ilmaisohjelman avulla. Koodiin voidaan sisällyttää mitä tahansa merkkejä, mutta yleisin käyttötapa on sisällyttää siihen verkko-osoite. Koodin avulla kameralla ja verkkoyhteydellä varustettu mobiililaite siis ohjautuu helposti haluttuun verkko-osoitteeseen. 

QR-koodien avulla onkin helppoa ja vaivatonta tarjota tietoa siellä missä ihminen sitä tarvitsee. Julkisen liikenteen aikataulut saa bussipysäkiltä, ostoksilla yksityiskohtaiset tuotetiedot saa nopeasti ja vaivattomasti ja esimerkiksi historiallisesta nähtävyydestä on tarjolla monipuolista tietoa esimerkiksi videon ja kuvien muodossa paikanpäällä. 

Myös opetukselle tämä tarjoaa luontopolkujen ja historiallisten nähtävyyksien lisäksi herkullisia käyttökohteita eritoten käytännön taitojen oppimiseen. InnoOmnia on esimerkiksi liittänyt mopin varteen QR-koodeja opiskelijoiden tekemiin siivousvideoihin. Mietteissä on myös kassakonetyöskentelyn opastaminen QR-koodia hyödyntäen. 

Toivottavasti pääsemmekin pian testaamaan, miten meidän verkko-oppimismateriaaleihimme saataisiin pääsy QR-koodien avulla :).

Vierailulla InnoOmniassa

Kävimme tällä viikolla vierailulla InnoOmniassa muun muassa verkko-oppimisympäristömme kehittämiseen liittyen. Vierailu antoi kuitenkin eväitä paljon muuhunkin.

Aloitimme vierailun tutustumalla InnoOmnian tiloihin. Kaikki oli ihanan uutta ja moni asia oli toteutettu niin ihanasti erilaisella ja omaperäisellä tavalla. Heti aulassa meitä tervehti infopisteenä toimiva jeeppi. Meneekö liian suoraksi ideoiden varasteluksi jos Jollaksen aulaan laitetaan meriteeman mukainen vene :)? Ja miksi kokoustilan teemana ei tosiaan voisi olla vaikka Afrikka, eli viidakko vihreine pehmolelukäärmeineen? 

InnoOmnia toteuttaa useita eri hankkeita muun muassa oppimisen ja oppimisympäristöjen kehittämiseen liittyen. Mielenkiintoa herätti muun muassa QR-koodien käyttö opetus- ja opiskelijavideoiden tarjoamisessa eri aiheista (QR-koodeista enemmän erillisessä blogikirjoituksessa). 

Omnian koulutuksissa kaiken tulee olla avointa ja läpinäkyvää. Tästä syystä käytössä on suljetun verkko-oppimisympäristön sijasta avoin wikispaces-tila. Koulutusten etäjaksoilla tehtävänä on usein jonkin opitun asian vieminen omaan työhön ja asian reflektoiminen esimerkiksi blogissa. Ihanan autenttista ja taatusti myös opiskelijaa hyödyttävää. 

Hedelmällistä keskustelua käytiin myös mahdollisuudesta toteuttaa yhteinen hanke InnoOmnian sekä Unelmakoulun kanssa – yhteistyö koulujen, ammatillisten ja aikuisoppilaitosten sekä yritysten välillä kuulostaa mitä kiehtovimmalta. Tästä kuitenkin enemmän jos/kun jotain konkreettista kerrottavaa on. 

Kiitokset InnoOmnian Mervi Janssonille sekä Unelmakoulun Allan Schneitzille mieleenpainuvasta vierailusta, toivottavasti tapaamme toistekin!

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Saanko paljastaa haaveeni?


Tai no, ainakin yhden niistä. Minun ei itse asiassa ollut tarkoitus kertoa tästä juuri kenellekään ennen syksyä, mutta olen kuitenkin ollut niin innoissani että olen toitottanut tätä jo joka suuntaan :). Olen itse asiassa haaveillut tästä jo vuodesta 2005 lähtien.

Jaa siis mistä? No kasvatustieteen/aikuiskasvatustieteen maisterin tutkinnon suorittamisesta. Miksikö? Kasvatustieteen tietojen syventäminen kiinnostaa minua suuresti, haluaisin ymmärtää entistä paremmin verkkokoulutuksen lainalaisuuksia. Lisäksi olen sillä tavalla kiero, että pienimuotoisen tutkimuksen tekeminen gradun muodossa kiehtoo suunnattomasti. Ja onhan se myönnettävä, että haen samalla pätevyyttä opetuksen kehittämisen maailmassa.

Olenkin tänä keväänä hakenut Helsingin yliopistolle opiskelemaan kasvatustieteitä. Koska takana on jo hyvä määrä opintoja, voin sisään päästessäni aloittaa suoraan maisterin opintojen suorittamisen. Edessä olisi siis noin kahden vuoden urakka, töiden ohella. Siis jos pääsen sisään.

Tällä hetkellä luenkin ahkerasti valintakokeeseen, joka on ensi viikon maanantaina. Pitkään vaivannutta blogihiljaisuutta en voi kokonaan ahkeralla pänttäämisellä selittää, vaikka ei se varsinaisesti ole auttanut löytämään kirjoitusaikaa työntäyteisenä keväänä. Nyt täytyy kuitenkin ryhdistäytyä tälläkin saralla!