maanantai 30. tammikuuta 2012

SMART Boardin lumoissa

Pääsen vihdoin ja viimein purkamaan hieman BETT-messujen antia. Heti kärkeen ajattelin kirjoittaa Smart Boardeista, joita minua pyydettiin vilkuilemaan messuilla.

Smart Boardithan ovat interaktiivisia ”valkotauluja”, jotka toimivat isoina kosketusnäyttöinä. Smart boardilla voi kirjoittaa, piirtää, muokata ja jäsennellä tietoa. Sillä voi tehdä perinteisestä PowerPoint-esityksestä interaktiivisen ja tallentaa tuotoksen koneelle tai vaikkapa korvata fläppitaulun, jolloin materiaali on suoraan digitaalisessa muodossa.


Teknisiä ratkaisuja oli moneen lähtöön. Järeimpiä olivat suurensuuret kosketusnäytöt, ja kevyimmät olivat valkotaulun reunaan asennettavia palkkeja, jotka muuttavat valkotaululle tavalliselta tykiltä heijastettavan kuvan kosketusnäytöksi.


Messujen ehdottomasti vakuuttavin oli SMART Technologiesin SMART Board, joka sai ainakin meikäläisen lumoihinsa. Valikoima erilaisia tauluratkaisuja oli laaja ja tekniikka tuntui toimivan hyvin. Oli hauskan näköistä kun masiina osasi muuttaa meikäläisenkin harakanvarpaat tekstiksi, johon voi valita minkä fontin haluaa.

SMART Boardin puolesta puhui myös se, että siltä löytyy jälleenmyyjä myös Suomesta. Kollega sopikin Educa-messuilla jälleenmyyjän kanssa järjestävänsä meille käynnin tutustumassa tuotteeseen paremmin heidän tiloissaan.


Monia muitakin vaihtoehtoja oli esillä, mutta niillä ei tuntunut olevan jälleenmyyjää Suomessa ja tekniikka ja ulkoasukaan ei kaikin osin ollut vakuuttava:
IRTOUCH
Mimio
Xiamen Elex Electronics Technology and Development: ERIN Board
LMA interactor
Luidia Inc: eBeam


Yksi asia vielä: BETT:in seminaarisaleissa ainakin liki kaikissa oli jonkinlainen Smart Board, mutta kertaakaan en nähnyt niitä käytettävän tositoimissa...

Flash is so last season

Mitä Apple edellä, sitä Microsoft perässä. Sain viikonloppuna kuulla, että Microsoft peesailee nyt Applea myös flashin käytössä. Tai siis käyttämättömyydessä. iPadeillahan flashin käyttö ei ole ollut mahdollista. Tulevan Windows 8:n kosketusnättöversiossa on flashin käyttö myös estetty. (Ja itse kun tähän asti elin niin vanhojen tietojen perusteella, että toivoin edelleen sitä flashia iPadiin :) ).

Syynä tälle kikkailulle mainitaan standardien tiukka käyttö ja tässä tapauksessa HTML5:n käyttö ilman ylimääräisiä lisäosia. Positiivisena asiana mainittakoon, että HTML5:n pitäisi mahdollistaa samat asiat mitä flash, mutta ilman ylimääräistä kikkaretta.

Flashin kuoppausyritykset herättävät pientä huolta ihmisessä, joka tällä hetkellä tienaa aika pitkälti elantonsa tekemällä captivatella flash-oppimateriaaleja (ja tällä hetkellä vieläpä muuttaa matriaalia muista muodoista flashiksi). Tähänkin sentään tarjotaan ratkaisua: muuntaja, joka muuntaa captivate-materiaalin muotoon, jossa sitä voidaan käyttää ilman flash-lisäosaa.

Hienoa! Voimme siis muuntaa vanhan materiaalin uuteen muotoon ja johan alkaa pelittää mobiilistikin. Eri asia on sitten, mitä tapahtuu käytölle vanhoissa pöytäkoneissa, joissa on vanha selain (jonka päivittäminen tuhansiin ja tuhansiin firman koneisiin ei sekään ongelmatonta ole)...

Joob, taidanpa sysätä koko asian pohtimisen hamaan tulevaisuuteen, aikaan jolloin meidänkin materiaaleihin pääsee mobiilisti ja tabletit ovat valloittaneet kodit.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

iPadeilemassa

Olen pidemmän aikaa seurannut lähinnä huvittuneena vierestä ihmisten iPad-vouhkaamista. Mitä iloa sellaisesta nyt voi olla? Näinpä suhtauduin pienellä huvittuneisuudella myös minusta blogia varten otettuihin kuviin, missä tämä kapistus toimitti rekvisiitan virkaa (ks. ekan postauksen kuva).

Skeptisyys ei taida olla ihan parhaalla paikallaan ihmisessä, ,joka suunnittelee verkkokoulutuksia maailmassa, jossa mobiililaitteet ovat kuuminta hottia. Niinpä päätin ottaa härkää sarvista, ja ottaa kyseisen härpäkkeen mukaan BETTiin ja tehdä kaikki muistiinpanot sillä. Tässä muutama kommellus matkan varrelta:

“Miksi tämä haluaa päätellä ominpäin mitä haluan kirjoittaa ja MINÄ joudun erikseen kieltää sana kerrallaan, että jos kirjoitan camtasia niin EN tarkoita vammaisia ja kun kirjoitan SIM niin tarkoitan, että SIM, EN Simo”

“Oho, mihin kaikki mun muistiot meni. Työkaverin mailiin?!?”

“mä haluun tähän mun iPadiin prepaid-liittymän.” “Joo, tässä, anna kun asennan. Voisitko saada tän laitteen puhumaan englantia” “en, kun en osaa muuttaa asetuksia”

“oho, taas tuli kirjoitusvirhe. Annas kun zoomaan oikeeseen kohtaan... zoomaan... zoomaan... mä haluun hiiren! tai ees nuolinäppäimet!”

“hei en mä tota halunnu tehdä... miten tällä kumottiin.. ai niin ravistetaan... ravistetaan... nyt kyllä lentää pädi seinään (heilautus pään päälle ja viime hetkellä itsekontrolli takas)... ai ton sä tajusit. Helppokäyttöisyys on siis sitä että saatetaan käyttäjä raivon partaalle jolloin hän vaistomaisesti tekee oikean liikkeen, nice.”

Olen kyl ihan oikeesti hippasen innostunu tosta iPadista, mut miten musta tuntuu, että tuo innostus ei nyt ihan parhaassa valossa näy tässä jutussa. No, anyway, tässä mainio mainossarja minunkaltaisille iPad-härveltäjille:

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

eJollas(2)

eJollas on Jollas Instituutin (S-ryhmän oppimis- ja valmennuskeskus) oma verkko-oppimisympäristö. eJollaksessa S-ryhmän työntekijät voivat opiskella itseopiskelupaketteja, jotka esimerkiksi perehdyttävät heidät S-ryhmään sekä osuuskauppaan ja opettavat tietojärjestelmien käyttöä.

eJollas on ollut hyvä työkalu, mutta tulevaisuudessa oppimisympäristöltä odotetaan yhä enemmän.  Tästä syystä viime vuodet onkin työskennelty tiiviisti uuden eJollas2-ympäristön rakentamiseksi. Tämä uusi eJollas2-ympäristö alkaa olla jo hyvin lähellä valmista ja se tullaankin ottamaan tämän vuoden alkupuoliskon aikana toimialoittain käyttöön (hyväksymistestaus ja käyttöönottokuvioiden suunnittelu on itse asiassa käynnissä ja käyttöönoton ensimmäisessä organisaatiossa pitäisi tapahtua lähiviikkojen aikana).

Uusi eJollas2-ympäristö on rakennettu Microsoftin SharePoint 2010:llä, jonka toiminnallisuuksia on laajennettu Sharepoint Learning Kitillä. Itseopiskelumateriaalit toteutamme uuteen ympäristöön Adobe  Captivatella. Heti alkuun uusi ympäristö ei tule muuttamaan varsinkaan opiskelijan näkökulmasta juuri mitään.

Varsinaisia suuria muutoksia aletaan toteuttaa sen jälkeen kun vanhat toiminnallisuudet on siirretty uuteen ympäristöön. Tässä niin sanotussa vaiheessa 2 suunnitellaan ja toteutetaan Jollaksen (pitkille) valmennuksille omat sivunsa eJollas2-järjestelmään. Noilla sivuilla kouluttajat voivat ottaa erilaisia vuorovaikutus ym. työkaluja käyttöönsä, kuten esimerkiksi keskustelualueita, blogeja, wikejä sekä tehtävien palautusta. Ja voidaanhan samoilla työkaluilla myös suunnitella kokonaan verkossa suoritettavia verkkokoulutuksia, jotka sisältävät vuorovaikutusta. Itse odotan kuin hullu puuroa että pääsemme suunnittelemaan ja toteuttamaan näitä uusia vuorovaikutteisia työkaluja.

Noin, nyt muutkin kuin jollaslaiset toivottavasti ymmärtävät mitä tarkoitan, kun kirjoitan itseopiskelumateriaaleista, eJollaksesta, eJollas2-ympäristöstä sekä eJollas2 vaihe 2 –asioista. Ja näistä, varsinkin tuosta vaiheesta kaksi, tulen varmasti kirjoittamaan ja paljon :).

tiistai 17. tammikuuta 2012

The BETT/London experience

Viime viikkoinen Lontoon reissu menikin sitten niin hektisessä aikataulussa, että ei ollut puhettakaan että ehtisi kirjoitella sieltä jo tunnelmia. Tässä siis hieman yhteenvetoa BETT2012-tapahtumasta ja Lontoon-reissusta pienen huilitauon jälkeen.

Osallistuin siis BETT-tapahtumaan 12.1.-14.1. Lontoon Olympiassa. Tapahtumaan kuuluvilla messuilla oli yli 650 näytteilleasettajaa. Itse ehdin luonnollisestikin tutustumaan niistä vain murto-osaan, mieleenpainuvimpina kenties Microsoft, SMART Technologies, Elearningforce UK Ltd sekä Luidia Inc. Näistä SMART Technologiesin smartboard sai kyllä ainakin tämän ihmisen innostumaan näistä härpäkkeistä :).

Messujen lisäksi osallistuin useille luennoille. Luentojen taso vaihteli kyllä aika tavalla, niin kuin tapana kai tämän tyyppisissä tapahtumissa taitaa olla. Taso vaihteli siinäkin mielessä, että vaikka luennon oli ilmoitettu kertovan asioista myös aikuiskoulutuksen asioista, käsiteltiin siellä pelkästään peruskoulua, toisaalta taas peruskoululle ajatellusta saattoi saada hyvinkin paljon ajatuksia myös aikuiskoulutuksen puolelle. Kaikkinensa kuitenkin tästäkin puolesta sai niin paljon uutta tietoa kuin aivot vain suinkin pystyivät käsittelemään.

BETT-käyntiä suunnitteleville voisin antaa muutamia vinkkejä: suunnittele päivät tarkkaan, myös vierailtavien messuosastojen suhteen. Etsi facebookista suomalaiset bettXXXX messuilla tai muu vastaavantapainen ryhmä –itse sain tällaisen ryhmän olemassa olosta tietää vasta itse messuilla. Eniten suosittelisin tätä tapahtumaa peruskoulupuolelle, mutta kyllä muutkin opintoasteet siitä sen verran saavat irti, että matkaan kannattaa lähteä.

Mitä taas sitten Lontooseen itseensä tulee, niin positiivista oli ehdottomasti, että matkan aikana ei satanut nimeksikään. Hotellina meillä oli Mercure London Paddington, josta en nyt kyllä ihan varauksetonta suositusta antaisi. Sen sijaan pe-illalla katsomaamme We Will ROCK you –musikaalia voisin varauksetta suosia kaikille, aivan loistavaa viihdettä. Juu ja tulihan se Big Benkin nähtyä, vaikuttava ilmestys.

Kaiken kaikkiaan reissu oli monellakin tapaa opettavainen ja mielenkiintoinen kokemus. Opin muun muassa, että Lontoossa on about 50000000000 porrasta, iPad on niin fiksu että kun kirjoitan camtasia niin pädi ymmärtää hyvin että tarkoitan vammaisia, sana education on vaikea lausua, lennot pystyvät myös Heathrowlta lähtemään melkein ajallaan, bohemian rhapsory on oikeastaankin ihan hyvä kappale ja vaikka autoa ajetaan vasemmalla kaistalla, jalan kuljetaan kaoottisesti oikealla ja vasemmalla reunalla ja toisaalta rullaportaissa seistään oikealla. Niin ja niitä ammatillisia oppeja tulen jakamaan teille erikseen tässä lähitulevaisuudessa aihe kerrallaan.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

BETT2012 lähestyy

Lontoossa järjestetään viikon päästä opetusteknologiaan liittyvä tapahtuma, johon odotetaan kymmeniä tuhansia kävijöitä. Minä tulen olemaan yksi noista kävijöistä: lentoliput on ostettu, hotelli varattu ja tapahtumaan ilmoittauduttu :).

BETT koostuu useista samaan aikaan tapahtuvista asioista: on näyttely, seminaareja, paneelikeskusteluja, workshopeja, radiokanava, iltatilaisuuksia jne. Tapahtuma järjestetään 11.-14.1., itse olen osallistumassa 12-14.1. Varasin kahdeksan mielenkiintoisinta seminaaria/workshopia, lopun ajasta ajattelin käyttää näyttelyyn tutustumalla. Toivottavasti myös muutaman Lontoo-nähtävyyden näkemiseen jää hiukkasen aikaa - Big Ben on nähtävä :).

Virittäydyin jo tänään BETT-tunnelmaan kuuntelemalla BETT Radiota, jonka aiheena tänään oli se, miten BETTistä saa kaiken irti. No, loppujen lopuksi se oli lähinnä mainospuheita eri tahoilta, jotka ovat mukana tapahtumassa. Kaikki painottivat sitä, miten tärkeää on suunnitella reissunsa etukäteen, muuten näyttelystä ei saa kaikkea hyötyä irti. Näin olin toki ajatellut tehdäkin, mutta tämä painosti kuitenkin panostamaan suunnitteluun entistä enemmän.

Yhden konkreettisen vinkinkin sain radio-ohjelmasta. Eräs kollega pyysi minua pitämään silmät auki smart boardien suhteen, tänään pidin myös korvat auki: Nancy Knowlton kertoi Smart Technologiesista, jonka tuotteisiin mm. smart boardit kuuluvat. Täytyypä siis vierailla heidänkin osastollaan.

Lisätietoa tapahtumasta löydät nettisivuilta osoitteesta
http://www.bettshow.com/

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Tästä blogista

Uuden vuoden myötä ajattelin ottaa oman osaamisen kehittämisessä uuden työkalun käyttööni aloittamalla bloggaamisen. Into aloittamiseen oli niin suuri, että en ole vielä ehtinyt viimeistellä ulkoasua saati muitakaan yksityiskohtia ennen ensimmäisiä kirjoituksia. Vaan eiköhän kaikki saada aikanaan fiksattua. Tässä näin alkuun hieman esittelyä tämän blogin tarkoituksesta ja omista tavoitteistani.

Tämän blogin pääasiallisena sisältönä tulee olemaan verkkokoulutuksen (verkko-opetuksen, eLearningin tai miksi sitä ikinä haluaakin nimittää) pohtiminen eri näkökannoilta. Samalla kuvatuksi tulee muun muassa verkkokoulutussuunnittelijan arkea, alaan liittyvää kirjallisuutta, verkkosivuja sekä tapahtumia.


Omia tavoitteitani ovat oman osaamisen kehittäminen ja jakaminen sekä verkottuminen alan muiden asiantuntijoiden kanssa. Kirjoitella yritän mahdollisimman usein, kuitenkin niin että ainakaan yli 2vk hiljaisuusjaksoja ei juuri tulisi – katsotaan miten onnistun tässä.

Some facts about me

Työskentelen Jollas Instituutissa, eli S-ryhmän oppimis- ja valmennuskeskuksessa verkkokoulutussuunnittelijana. Olen aloittanut nykyisessä työssäni 1.3.2011 ja työtehtäviini kuuluvat muun muassa itseopiskelumateriaalien suunnittelu ja toteutus, verkkokoulutusympäristön uudistusprojektissa mukana olo sekä vuorovaikutteisten verkkokoulutustyökalujen käytön suunnittelussa. Tätä ennen olen toiminut viisi vuotta tiedottajana sekä vuoden verkko-opetuksen suunnittelijana.

Koulutustaustanani on filosofian maisterin tutkinto multimediajärjestelmien ja teknisen viestinnän koulutusohjelmasta (pääaineena viestintätieteet). Osaamistani olen täydentänyt opiskelemalla muun muassa Virtuaaliyliopiston Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön asiantuntijakoulutuksen sekä aikuiskasvatustieteen cum lauden.


Voit myös käydä kurkkaamassa CV:ni ja tarkemman kuvauksen minusta nettisivuiltani.

Edit 27.1.2012: kuva lisätty.